top of page

Eläintarhan kulttuurihistoriaa - OSA 3

1800-LUKU_


(Alkuperäinen teksti kirjoitettu ZOOTOPIA projektiblogiin vuonna 2015)

Mia Mäkelä



Herman van Aken Menagerie, 1833 (wikipedia)


Elävä ensyklopedia

Vuonna 1826 Lontooseen perustettua puistoa kutsuttiin ensimmäistä kertaa eläintieteelliseksi (zoological) puutarhaksi (garden). 1867 Music Hall-tähti Great Vance (1839-1888) lauloi sille omistettua kappaletta, josta zoo-termi oletettavasti jäi yleiseen kielenkäyttöön: ”the O.K. thing on Sunday is the walking in the zoo”. Sunnuntait oli kuitenkin varattu museon zoologisen tiedekunnan jäsenille ja heidän tuttavilleen, vaikka 1846 lähtien eläintarhaan pääsikin muina päivinä koko kansa.  Eläinpuistot olivat erityisesti suosittuja promenadien näyttämönä, joka oli vapaa-ajan traditio kaikille yhteiskuntaluokille. Ihmiset kaipasivat kaupungeista luontoon ja eläintarha oli lähellä päiväretkeä varten.

Tiedemiehet (naisia ei juuri joukkoon päästetty) käärivät hihansa ja lanseerasivat suuren ihmiskuntaa hyödyttävän projektinsa, jossa eläinten tutkimus tuli eläinpuiston ohjelmajulistukseen. Siihen kuului akklimatisaatio eli eläinten sopeuttaminen uuteen ympäristöön ja ruokaan, jonka jälkeen ne voitaisiin vapauttaa luontoon. Häkkirivistöt, jotka esittelivät eläimiä ensyklopediamaisella taksonomialla varustettuina toimivat kehityksen nimissä käydyn hyötykeskustelun elävänä taustakuvituksena. Monia eläimiä kuten tapiiria, antilooppia, gasellia, kengurua ja laamaa yritettiin kesyttää ja jalostaa hyötykäyttöön huonoin tuloksin. Kasvitieteellisissä puutarhoissa toimineet metodit ja tavoitteet eivät kuitenkaan onnistuneet eläintarhoissa ja suuri osa unohdettiin jo 1900-luvulle tultaessa. Asiaan vaikutti myös tekniikan kehitys, joten eläimiä ei tarvittu enää niin paljon lihasvoimana tai lajien risteytyksiä villan laadun parantamisessa. Tieteellisten läpimurtojen puuttuminen johti eläintarhan suuntautumiseen kasvatukseen ja sivistykseen. 


Luonnontieteellinen innostus, johon vaikutti mm. Linneauksen (1707-1778) taksonomian yleistyminen, johti suhtautumiseeen, jossa eläimestä tuli lähinnä lajinsa edustaja. Mekaanisen koneen tavoin eläin purettiin osiinsa, lajiteltiin ja arkistoitiin ruumiinavauksen kautta. Suuret kuolleisuusluvut tukivat sen ajan tieteellistä tutkimusta. Aniharvoin eläimet elivät sukukypsään ikään, joten niitä tuotiin jatkuvasti lisää. Eläinten systemaattisen tutkimuksen myötä vanhat uskomukset kyseenalaistettiin. Vaikka elävä eläin pienessä häkissä ei tarjonnut juuri enempää tiedemiesten etsimää tietoa tietoa kuin kuollutkaan, taiteilijat  kävivät ahkerasti ikuistamassa niitä. Tämä kuului osaltaan suureen arkistoimisprojektiin, jossa luonto kirjattiin ylös ja otettiin imperiumin haltuuun. Eläimet esiteltiin vitriineissä ikäänkuin mainoksina rikkauksista, jotka oikeuttivat kolonialismia. 


Jardin de Plantes , Paris. Aikakauslehti “L'Illustration”, 1902. (wikipedia)


Eläinjulkkikset 


Marraskuussa samana vuonna kun Lontoon zoologinen puisto perustettiin astui Ranskan maaperälle tiettävästi ensimmäistä kertaa kirahvi. Kirahvin oli lähettänyt Egyptin khevide Muhammad Ali (1769-1849) Kaarle X:lle (1757-1846) osoituksena toiveestaan ettei Ranska tukisi Kreikkaa, josta vastaan Ali oli valloitussodasssa. Kirahvi oli tuotu suurella vaivalla Nuubiasta, nykyisen Sudanin alueelta, jota eurooppalaiset vallat pitivät loputtomana eläinvarastonaan, kunnes Mahdin lanseeraama sisällissota löi luukut kiinni vuonna 1881. Kirahvi talvehti Marseillessa, jossa sitä kävelytettiin päivittäin seremoniallisesti kaupungin kaduilla. Kevään tullessa sen kuljettamisesta Pariisiin vastasi luonnontieteilijä Étienne Geoffroy Saint-Hilaire (1772-1844), joka oli ollut jo Napoleonin matkassa osana tukimusryhmää Egyptissä 1798. Saint-Hilaire päätti kävelyttää kirahvin loput 885 kilometriä ja suojellakseen eläintä kylmältä teetätti sille kuninkaallisilla heraldinen lilja- kuvioilla koristetun öljykangassuojan; yksi syistä miksi sitä alettiin kutsua kuninkaan kauniiksi eläimeksi. Eksoottinen eläin oli ennenkaikkea sensaatio. Kymmenettuhannet ranskalaiset kerääntyivät ihmettelemään sitä matkan varrella. Tavallinen kansa pääsi parhaiten katsomaan eksoottisia eläimiä juuri niiden kuljetusten aikana, koska heillä ei ollut yleensä pääsyä aristokraatin eläinpuistoihin. Kirahvi saapui Pariisiin hyvässä lihaskunnossa päästäkseen esittelemään laukkaansa kuninkaalle, joka tarkasteli otusta puolisen tuntia, jonka aikana Saint-Hilaire tiedemiesten edustajana antoi selvityksen eläimen ominaisuuksista. 



Zarafamania

Journalistin Zarafaksi ristimä kirahvi suljettiin Jardin de les Plantesiin, jossa sitä kävi kesällä 1827 katsomassa  yli 100 000 ihmistä. Pariisin vallitsi Zarafamania. Lapset ostivat kirahvin muotoisia tikkareita ja äidit kampasivat hiuksensa à la girafe, jonka korkeuden ansiosta he matkustivat hevosvaunujen lattioilla istuskellen. 1700-luvulta alkaen kasvanut kaupallinen massamarkkina oli jo niin voimissaan, että kuluttajat hullaantuivat jatkuvasti uusista muodeista. Kirahvista tehtiin lauluja, runoja, ooppera, vitsejä ja poliittisia satiireja, joista tunnetuimmassa kirahvi esittää kuningasta, olihan se lempeässä rauhallisuudessaan aateliston mielestä osuva symboli ancien regime:lle. Pilakuvan teksti kuitenkin paljastaa asenteet absolutismiin: “Mikään ei ole muuttunut Ranskassa, on vain yksi peto lisää”. 


Professori Erik Ringmarin mukaan kirahvi symboloi ranskalaisille myös orientin eksootttista viehätystä kauneudessaan, hyödyttömyydessään ja vaarattomuudessaan. Henkisessä ilmapiirissä kuviteltiin orientti jo omana, tiesiväthän ranskalaiset mielestään enemmän orientin kulttuurista kuin natiivit itse. Kolme vuotta myöhemmin Ranska aloitti imperialistisen sodan Algeriassa. Samaan aikaan yleisö oli jo tapansa mukaan kyllästynyt Zarafaan. Muhammad Alia hänen diplomaattiset eleensä eivät hyödyttäneet. Sillä aikaa kun Zarafa marssi kohti Pariisia saattueensa kera, eurooppalaiset vallat tuhosivat hänen laivastonsa Kreikan saaristossa.


Vielä nykyäänkin eläintarhat tuottavat eläinidoleja, joilla markkinavoimat jylläävät. Yleisöä houkutellaan erityisesti eläinten pennuilla. Kiinan harjoittama “pandapolitiikka” on yksi modernin ajan esimerkki eläinten käytöstä diplomatian välineenä. Zarafa puolestaan jatkaa populaarikulttuurissa Disneyn 2012 julkaiseman  animaatioelokuvan pääroolissa. 

 










1 view

Recent Posts

See All

Comments


bottom of page