top of page

Eläinten oikeudenkäynnit

ARTIKKELI__Puntarissa ihmisten ja muiden lajien väliset suhteet_

Mia Mäkelä (alkuperäinen teksti vuonna 2017)

P. Mathews, Stourbridge (after) Charles Hunt (engraver) The Trial of "Bill Burn," Under Martin's Act Ackermann & Co., London: 2nd Quarter 19th C. but after August 1838

Hand-colored aquatint


Johdanto

Mitä yhteistä on Baselin kukolla, Autunin rotilla, Vanvresin Aasilla, Horgenin hauella ja Louisianan simpansseilla? Ne kaikki ovat osallistuneet oikeudenkäynteihin tavalla tai toisella. Näissä oikeudenkäynneissä ihminen on joutunut konkreettisesti käsittelemään ja puolustelemaan oikeuksiaan muita eläimiä kohtaan. Pohdin tässä esseessä oikeudenkäyntejä kuuluisien esimerkkien kautta, eläinten ja niiden asianajajien Bartholomé Chassenéen (1480–1542), Antoine Goetschelin (1958-) ja Steven Wisen (1952-) avulla. Tarkastelen kuinka suhtautuminen eläimiin on muuttunut aikojen kuluessa, ja kuinka asenteet ja uskomukset ovat mahdollisesti vaikuttaneet niihin raameihin, joissa ihmisten ja muiden eläinten välisiä oikeuksia on käsitelty. Kenen oikeudesta ja oikeudesta mihin on ollut kyse?


Vuonna 1906 Edward Payson Evans (1831-1917) julkaisi oikeudenkäyntien pitkästä, vähintään tuhatvuotisesta historiasta teoksen The Criminal Prosecution and Capital Punishment of Animals, johon listasi parisataa tapausta 800-luvulta alkaen. Viimeisimmän oikeudenkäynnin - Sveitsissä tuomitun koiran – hän ehti lisäämään teoksensa ilmestymisvuonna. Suuri osa asiakirjoista on vuosisatojen kuluessa todennäköisesti tuhoutunut, joten Evansin löytämät todisteet saattavat olla vain jäävuoren huippu. Toisaalta eläinten oikeudenkäynnit saattoivat olla myös harvinaisia, jos tuhannen vuoden ajanjaksolle olisi osunut muutama sata tapausta. Evansin tutkimukset keskittyivät Ranskaan, Italiaan ja Saksaan mutta hän mainitsee tapauksia myös Kanadassa, Australiassa, Venäjällä, Englannissa ja Turkissa, josta voidaan vetää se johtopäätös, että kyseessä oli laajalle levinnyt ilmiö, joka ei keskittynyt vain katolisen kirkon alaisiin maihin. Tosin käytännöt vaihtelivat, ja Englannissa oli toisenlaisia perinteitä kuten ”deodand”. Deodand eli jumalalle määrätty, oli käytäntö jossa ihmiselle vahinkoa aiheuttanut esine tai asia, myös eläin, määrättiin kuninkaalle kuuluvaksi. Antiikin Kreikassakin tuomittiin eläimiä ja luontokappaleita. 900-luvulle ajoitetusta arabiankielisestä “Puhtauden veljien epistolat” -nimellä tunnetusta ensyklopediasta löytyy eläinoppia käsittelevä osio: Eläinten oikeudenkäynti. Siinä käydään lajienvälistä keskustelua ihmisen oikeudesta hallita muita eläinlajeja.

Vaikka eläinten oikeudenkäynnit ovat aikojen myötä saaneet uusia muotoja, ei voida väittää että käytäntö olisi koskaan täysin kadonnut. Sosiologian professori Piers Beirnen mukaan ovat yksi näistä muodoista ovat nykyiset eläinsuojat, joissa tehdään päätöksiä eläinten lopettamisesta. Syyksi riittää eläimen aggressiivisuus tai heitteillejättö. Nykyään se kuitenkin tapahtuu piilossa katseilta ja poissa tietoisuudesta. Sikoja ei enää tuoda oikeuteen, eikä eläimiä vastaan käydä oikeutta samoilla kriteereillä kuin ihmisiä vastaan. Nykyään oikeudessa istuu eläimen omistaja, joka on vastuussa lemmikkinsä toiminnasta. Koti-ja lemmikkieläin katsotaan oikeudessa asiaksi, jonka voi omistaa. Oikeudessa puntaroidaan silloin omistajan omaisuuteen kajoamista. Lakitieteen professori Katie Sykes tuo esiin tapauksen vuodelta 2009 kun Halifaxissa syytettiin Brindi -nimistä susikoiraa, joka kävi toistuvasti muiden koirien kimppuun. Brindin emäntä ei pitänyt koiraa kiinni lukuisista varoituksista huolimatta ja lopulta eläin uhattiin lopettaa. Oikeudessa teknisiin syihin vedoten nainen sai kuitenkin koiransa kotiin.

Suuri osa oikeudenkäynneistä keski-ja varhaisella modernilla ajalla koskivat jonkinlaista menetystä. Oli sadon menetystä heinäsirkkojen vallatessa pellot ja perheen jäsenen menetystä, jos sika oli vahingoittanut lasta. Syytettyjen aitiossa seisoivat oikeudenkäynneissä eri lajisia eläimiä. Sen sijaan 2000-luvulla muunlajiset ovat olleet osapuolina oikeudenkäynneissä, joissa eläinten oikeuksia ajavat ryhmät ovat syyttäneet ihmisiä eläimen huonosta kohtelusta tai ajaneet eläimen oikeutta vapauteen ja henkilöstatukseen. Keskiajan tutkija Andrew E. Larsen asettaa samalle viivalle kysymykset henkilöstatuksesta orjien, sikiön tai aivokuolleen suhteen. Kenellä on oikeus elämään ja ihmisyyteen? Sykesin mielestä ajatus eläinten omaisuusstatuksesta luopumisesta on sytyttänyt aikamme suurimman keskustelun eläinten oikeuksista. Muiden eläinten kohtalo on akateemisen keskustelun ja kulttuurisen tuotannon valokeilassa. Käydystä murroksesta käytetään termiä eläinkäänne (animal turn). Eläintutkimus on Suomessakin tällä hetkellä vahvasti esillä ja vuonna 2015 perustettu eläinoikeuspuolue pitää huolen siitä että eläinetiikka tulee pysymään pinnalla.

Keskustelen tulevilla sivuilla erityisesti historioitsija Peter Dinzelbacherin ja lakitieteen professori Katie Sykesin artikkeleissaan tuomien näkökulmien kanssa. Vaikka tekstissä käytän muista eläinlajeista myös yleistävää termiä “eläimet” en käytä sitä siinä merkityksessä että ihminen ei olisi yksi eläinlaji muiden joukossa, vaan ainoastaan helpottaakseni tekstin luettavuutta.



Sika - ihmisen pahin vihollinen?

Keskiajalla ja varhaisella modernilla ajalla eläimiltä odotettiin moraalia ja vastuuta. Oikeudessa puitiin haasteita erityisesti kotieläimiä vastaan, joskin myös villieläimet, kuten hyönteiset ja delfiinit vierailivat syytettyjen penkeillä. On kiinnostavaa kuinka kotieläimet, joiden kanssa elettiin läheistä rinnakkaiseloa koettiin kyvykkäiksi pirullisiin juonitteluihin. Syntilistan kärjessä olivat siat, joiden niskaan sateli syytöksiä. Sika oli myös ensimmäinen kotieläin, joka sai todistettavasti tuomion oikeudenkäynnissä vuonna 1266. Sian väitettiin syöneen lapsen. Eläinten hyökkäykset ihmistä vastaan tuomittiin siitä alkaen sekulaarisessa oikeudessa ja syylliset teloitettiin useimmiten hirttämällä tai polttamalla. Lavignyssa vuonna 1457 eräs emakko sai tuomion lapsen taposta:

“a pig and six suckling piglets who are, at the moment, prisoners of the named lady … as having been captured in flagranti since these pigs have committed and done themselves murder and homicide to the person of Jehan Martin, aged five years . . . if it is found out that they were culpable of this delict.”


Kuolemaan tuomitun sian porsaiden katsottiin olevan kuitenkin syyntakeettomia ja ne päätyivät lopulta aatelisrouvan huostaan ja kenties päivällispöytään Savignyyn. Vaatii mielikuvitusta hahmottaa mielessään millaisissa olosuhteissa kyseinen tapaturma olisi voinut sattua. Herää myös kysymys: käytettiinkö sikoja mahdollisesti syntipukkeina? Sikoja syytettiin Dinzelbacherin mukaan eniten pienten lasten tapoista. Olisi voinut olla houkuttelevaa sysätä syy jonkun niskoille, suuren lapsikuolleisuuden aikana. Ajatus siasta himoitsemassa herkullista välipalaa ihmislapsen pehmeästä lihasta tuntuu nykyihmisestä Sykesin mukaan oudolta. Olemme tottuneet siihen että ihminen himoitsee pekonia, ei toisinpäin.

1400-luvulla suuri osa ihmisistä toimi läheisemmässä vuorovaikutuksessa eri eläinlajien kanssa, kuin nykyään. Varsinkin länsimaissa sikaan törmääminen on nykypäivänä harvinaista. Muut eläinlajit eivät ole samalla tavalla läsnä ihmisten elämässä kuin ennen. John Bergerin sanoin “in the last two centuries, animals have gradually disappeared”. Tosin nykyään lemmikkieläimet, erityisesti koirat ja kissat, ovat korvanneet entisaikojen monilajisen kanssaelon maatilan eläinten kanssa. Jatkuva kanssaeläminen erilajisen eläimen kanssa tuo sen persoonallisuuden esiin. Sykes uskoo että vaikka vanhat oikeudenkäynnit saattavat tuntua oudoilta nykyään, ne osoittavat, että ihmiset keskustelivat tuolloin vakavasti eri eläinlajien kyvystä ajatteluun, tunteisiin ja vastuuseen. He hyväksyivät myös ihmislajin vastuun, ei vain oikeuksia, muita lajeja kohtaan. Eläimet saatettiin ymmärtää ihmisen veroisina lain edessä. Silti kyseessä ei hänen mukaansa ollut eläinten oikeuksia ajava käytäntö, vaan enemmänkin absurdi lakitieteellinen harjoitus, jonka tuloksena eläimille luettiin tuomio ja tehtiin kauheita asioita. Myös keskiajalla sikoja, huolimatta siitä kuinka vapaasti ne saivatkaan kulkea, kasvatettiin ruoaksi ja tapettiin ilman minkäänlaisia oikeudenkäyntejä. Suomessakin lähes joka tilalla kasvatettiin vielä 1950-luvulla porsaita kesän yli. Syksyllä ne saivat kirveen kannosta otsaansa, jonka jälkeen ne teurastettiin ja suolattiin puiseen punttuun talven varalle. Kotieläimet ovat olleet kautta aikojen välttämättömiä omistajiensa toimeentulolle ja selviytymiselle. Sian menetys oikeudenkäynnissä saattoikin olla katastrofi omistajalleen. Sika oli omistajalleen arvokas, arvokkaampi kuin koira. Koirille ei Dinzelbacherin mukaan pidetty oikeudenkäyntejä. Koiralla ei ilmeisesti ollut aikoinaan riittävää taloudellista tai emotionaalista arvoa, jotta sen menetyksestä omistajalle käytäisiin oikeutta. Tosin Evans toi teoksessaan esiin vuonna 1906 tuomitun koiran, joten koirillekin julistettiin rangaistuksia. Sykes muistuttaa että nykyään koirat asuvat kanssamme ja jakavat jokapäiväisen elämämme sikojen sijaan, ja ne myös vahingoittavat ihmisiä useammin kuin siat. Useimmat siat taas on pakotettu elämään olosuhteissa, jotka eivät kestä päivänvaloa.


Jumalan lähettiläät

Jotkut eläinkunnan tekemät rikokset kuuluivat kirkon alaisuuteen ja ne käsiteltiin kanonisessa oikeudessa. Syytettyinä olivat erityisesti ruokasatoja ja muuta omaisuutta uhkaavat hyönteiset ja jyrsijät, joista nykyään käytetään nimitystä tuholaiseläimet. Tuomioiksi julistettiin useimmiten kirkonkirous, karkotus tai pannaan julistus. Erikoisimpia tapauksia oli vuonna 1508 Ranskalaisessa kylässä Autunissa ohrasadon syöneitä rottia vastaan käyty oikeudenkäynti. Rottien puolustajana toimi asianajaja Bartholomé Chassenée, joka tuli myöhemmin tunnetuksi kirjoittamastaan juridiikan teoksesta. Hän onnistui pitkittämään oikeudenkäyntiä lähes loputtomasti vetoamalla erinäisiin teknisiin seikkoihin, kuten siihen että rotille piti saada tieto oikeudenkäynnistä. Tiedotuksia jaettiin lähitienoille, mutta rottia ei silti oikeussalissa näkynyt. Seuraavaksi Chassenée esitti että rotat eivät päässeet turvallisesti paikan päälle, koska paikalliset kissat vaanivat niitä joka puolella. Rottien pääsy oikeussaliin olisi pitänyt turvata.

Dinzelbacker pohtii mihin perustui ihmisten kuvitelma siitä että eläimet ymmärsivät heidän ilmoituksensa ja vaatimuksensa? Näin kuitenkin hänen mukaansa uskottiin. Miksi muuten kirjallisia ilmoituksia olisi levitelty eläinten nähtäväksi, kuten 1500-luvulla Troyesissa, kun viinitarhoja tuhonneita ötököitä vaadittiin lähtemään kuuden päivän aikana tai ne julistettaisiin pannaan. Ilmeisesti kyseisillä hyönteisillä oletettiin olevan vapaa tahto, lukutaito ja ymmärrys pannasta, vaikka ne eivät oletettavasti kuuluneet katoliseen kirkkoon.

Vaikuttaa siltä että ihmiset kokivat kommunikoivansa muiden eläinten kanssa. Dinzelbacker tuo esiin että vielä 1800-luvullakin oli tapana ilmoittaa tilan eläimille heidän omistajansa kuolemasta, ja monet tarinat keskiajalta kertovat puhuvista eläimistä. Hevonen oli vuosituhansia fyysisesti läheinen eläin, jonka varassa liikuttiin paikasta toiseen ja jonka kanssa kommunikoitiin joka päivä. Itsekin ratsastusta harrastaneena olen kokenut että kommunikointi toimii suullisten ja fyysisten ohjeiden lisäksi myös tunteen ja intuition tasolla. Samanlaista viestintää on kuitenkin vaikea kuvitella hyönteistoukkien kanssa. Tosin 1800-luvulla Humanity for Honeybees-teoksen kirjoittanut Thomas Nutt kuvaili suhdettaan mehiläisiin seuraavasti:

“...my little friends that had ... so often soothed me in my sorrow and my sufferings ... After some years´ unremitted attention to my Bees, for I had formed a sort of attachment to them..."


Ei voida silti täysin poissulkea sitä mahdollisuutta että ihmisten kapasiteetti kommunikoida muiden lajien kanssa oli vuosisatoja sitten eri tasolla kuin nykyään. Vielä tänä päivänäkin on ihmisiä, jotka löytävät yhteyden toisen lajin edustajien kanssa epätavallisen hyvin. Luontoihminen Osmo Kivilahti kertoi vuonna 2013 YLE:n radio-ohjelmassa saaneensa yhteyden kurkiin, jotka yrittivät kertoa hänelle jotain. Hän tapasi kurkiparven kymmeniä kertoja ja kertomansa mukaan koki syvän yhteyden sielun tasolla vaikka ei ymmärtänyt kurkien töötötyksen merkitystä.

Kanonisen oikeuskäsittelyn käsikirjoituksen mukaan ensin asianosaiset esittivät tuomareille valituksensa, johon puolustava lakimies vastasi kieltämällä edustamiensa eläinlajien syyttämisen, vedoten muun muassa siihen, että ne eivät olleet kykeneväisiä rikoksiin. St.Julienin viinitarhoja tuhonneita kärsäkkäitä 1500-luvulla puolustamaan joutunut lakimies päivitteli:

“Its absurd and unreasonable to invoke the power of civil and canonical law against brute beasts, which are subject only to natural law and the impulses of instinct..”

Evans uskoo että tämä kieltely tapahtui pilke silmäkulmassa, eikä sillä ollut vaikutusta lopulliseen tuomioon. Syyttäjä löysi yleensä jonkin madonreiän, jonka mukaan kirous tai muu rangaistus voitiin julistaa. Jos syytettyjä eläimiä ei mainittu raamatussa tai Nooan arkissa, niitä ei luokiteltu eläimiksi, eikä siten jumalan vaan mahdollisesti paholaisen luomakuntaan kuuluviksi. Kanoniset oikeudenkäynnit väittivät silloin tuomion kohteena olevan pahat henget jotka olivat ottaneet eläimet valtaansa. Kyseessä oli siten prosessi, jossa kirkko toimi tuomarina hyvän ja pahan välillä. Myös riivatuille luontokappaleille suotiin puolustaja. Tällöin eläimiä kohdeltiin oikeudenkäynnissä kuten noidiksi syytettyjä ihmisiä.

Syytettyjä tuotiin myös oikeussaliin kuulemaan tuomiostaan, jonka jälkeen niiden odotettiin kertovan siitä lajitovereilleen. Tuomari saattoi myös suorittaa hyönteisen teloituksen jo oikeussalissa samalla kun kirkonkirous julistettiin juhlavasti todistajien läsnäollessa. Tämä toimi varoituksena muille. Tuomioita käytettiin myös visuaalisena kommunikointina. Susia tapettiin ja ripustettiin hirteen avoimilla mailla, jotta lajitoverit huomaisivat sen varoituksena. Villipetojen teloitukset saatettiin panna toimeen ilman oikeudenkäyntejä.


Samanvertaisuus lain edessä

Katolisen kirkon suuren teologin Tuomas Akvinolaisen (1225-1274) oppien mukaan eläinten toiminta oli jumalan tahdon mukaista ja niiden tuomitseminen olisi jumalan pilkkaa. Sykes huomauttaa että oikeudessa hyväksyttiin muiden eläinlajien oikeudet elämään ja ravintoon, vaikka ne kilpailivat ihmisten kanssa samoista ruoanlähteistä. Tästä syystä niille pyrittiin osoittamaan muita ruokailualueita, jotta ne jättäisivät ihmisten viljelykset rauhaan. Edellämainituille St. Julienin kärsäkkäillekin osoitettiin toinen alue, jotta ne jättäisivät viinitarhat rauhaan. Paikka osoittautui kuitenkin puolustuksen mielestä liian kuivaksi, jotta hyönteiset pystyisivät ravitsemaan itseään riittävästi. Puolustus saattoi vedota myös siihen että hyönteiset olivat käyttäneet maan antimia jo ennen ihmisiä, jotka tulivat luvatta heidän alueelleen. Nämä talteen jääneet puheenvuorot osoittavat kuinka oikeudenkäynneissä käsiteltiin myös eläinten oikeuksia, jotka olivat samanveroisia ihmisten oikeuksien kanssa, ainakin teoriassa.

Samanveroisuutta korostivat myös tapaukset, joissa eläin vapautettiin syytteistä. Vuonna 1750 Jenny -niminen aasi joutui ranskalaisen Jacques Ferronin seksuaalisen aggression kohteeksi. Eläimiin sekaantumista pidettiin raamatun tulkinnan mukaan rangaistavana tekona ja yleensä molemmat osapuolet teloitettiin. Eläimiin sekaantumiset kuuluivat sekulaariselle tuomioistuimelle eikä eläimillä ollut niissä yleensä asianajajia. Ne saivat kuitenkin kuulla puolesta ja vastaan lausuntoja. Aasin hengen pelastivat sen puolestapuhujat. Paikallinen munkki ja asukkaat vakuuttivat tuomarin Jennyn hyvästä ja rehellisestä luonteesta. Ferron ei ollut ilmeisesti yhtä arvokas kyläläisille ja hänet hirtettiin. Syytettyjä myös armahdettiin. Vuonna 1379 Burgundyn herttua teloitti vain muutaman syyllisen sikalaumasta ja vapautti loput. Tämä oli varmasti sikojen omistajalle suuri helpotus. Syytettyjen eläinten tappaminen ilman oikeudenkäyntiä koettiin oikeuslaitosta ja moraalintajua loukkaavana. Vuonna 1576 Schweinfurtin hirttäjä sai tuta seuraukset kun otti oikeuden omiin käsiinsä. Hän hirtti lapsen korvan irti haukanneen emakon ennen oikeudenkäyntiä ja joutui rangaistuksena lähtemään kylästä. Syyksi kovaan kohtaloon riitti omien valtuuksien ylittäminen hierarkiassa.


Eläinten vai ihmisten oikeudet?

Eläinten oikeudenkäynnit toimivat keski-ja varhaisella modernilla ajalla samoilla säännöillä kuin ihmisten oikeudenkäynnit. Dinzelbacher uskoo että niihin suhtauduttiin vakavasti, sillä eläinten pitäminen vankilassa, niiden ruokinta ja kuljetus tutkinnan aikana, sekä oikeudenkäyntiin osallistuvien kulut maksoivat huomattavia summia. Vankilat veloittivat saman summan ihmisten ja muiden eläinten ylläpidosta ja mestauksesta. Oikeudessa eläimiä edustivat koulutetut asianajajat ja aiheesta keskustelivat yliopistojen professorit. Hän ei usko että kyseessä olisivat olleet maalaisten taikauskoiset seremoniat, vaan kuvailee niitä rituaaleina, joissa yhteisön kohtaamaa ongelmaa tai tuhoa käsiteltiin julkisesti ja syylliset tuomittiin. Tämä antoi sen kuvan että viranomaiset olivat tilanteen tasalla ja pitivät yllä lakia ja järjestystä, vaikka asiantilaan ei voitu muuten vaikuttaa.

Kanoninen oikeus käsitteli eläimiä jumalan luomina luontokappaleina, jotka saattoivat toimia myös jumalan rankaisun välineinä. Näin sadon menetyksestä saatettiin syyttää myös ihmisten synnillisyyttä. Toisaalta villipedot, kuten sudet voitiin hirttää myös ilman oikeudenkäyntiä, joka herättää kysymyksen: eikö susi voinut olla jumalan lähettiläs yhtä lailla kuin satoa syövä hyönteisparvi? Tämän perusteella kanoninen oikeus vaikutti ottavan hoitaakseen tietynlaiset katastrofaaliset tilanteet, kuten ravinnon menetykset, joissa tilanne vaikutti olevan ihmisen mahdin yläpuolella. Näin ollen sen käsittelemiseksi tarvittiin korkeampien voimien apua. Sykes tuo esiin tutkimuksessaan että katastrofit olivat otollinen tilaisuus vaatia kymmenysverojen maksuja kirkolle (tithe). Ilman niiden säännöllistä maksua kirkko ei voisi suojella viljelijöitä tuholaisilta. Tilanteesta hyötyivät myös tilalliset. Vuonna 1283, aikalainen nimeltä Beaumanoir väitti että

“Only the greediness of the feudal lords, he maintained, who were entitled to a portion of the penalties, could explain the existence of such a custom”.

Historioitsija Esther Cohen uskoo kuitenkin että kyse ei ollut pelkästään rahastuksesta, vaan tarve oikeudenkäynneille tuli ruohonjuuritasolta. Sykes puolestaan uskoo, että eläinten oikeudenkäynnit toimivat jonkinlaisena kansanperinteen muotona ja rituaalisena sisällyttämisenä (inclusion), jossa ihmisen valta ylettyi kaiken luonnon yläpuolelle ja täten todisti ihmisen ylemmyydestä. Siitä huolimatta eläimille piti suoda oikeutta kuten ihmisillekin. Eläinten oikeudenkäynnit toimivat rationalisoinnin välineinä uhkaavissa tilanteissa. Vihollisille haluttiin rangaistus ja tilanteeseen moraalinen järjestys. Lakitieteen professori Paul Schiff Berman muistuttaa että jo antiikin kreikkalaisilla oli tapana rangaista esineitä ja eläimiä. Jos murhaajaa ei löydetty, saatettiin tuomita sijainen.

Oikeudenkäyntien historiasta löytyy kuitenkin myös dokumentteja, jotka kyseenalaistavat oikeudenkäyntien puhtaasti rituaalinomaiset motivaatiot. Dinzelbacher tuo esiin tapauksen Glurnista Etelä-Tyrolista vuodelta 1520. Tuomari julisti pellolla vahinkoa tekeville peltohiirille karkotusrangaistuksen, mutta antoi lisäaikaa pienokaisille ja raskaana oleville hiirille. Tuomio kuulostaa yllättävän empaattiselta. Olisi ollut kiinnostavaa seurata lakimiesten keskustelua tarvittavan lisäajan määrästä. Huolestuivatko he pienokaisten tassujen jaksamisesta muuttomatkalla? Oikeudenkäynnin lopputulos saa pohtimaan tuon ajan ihmisten empatiakykyä muiden eläinlajien suhteen. Jatkuva yhdessäolo kotieläimien ja eläinten käyttö bestiaareissa saattoivat vaikuttaa ihmisten antropomorfisiin asenteisiin. Keskiajalla munkkien julkaisemat eläimiä kuvailevat bestiaarit olivat bestsellereitä, jotka palvelivat kristinopin sanomaa. Luonto oli oppikirja, jonka jumala kirjoitti luettavaksemme. Eläimet toimivat allegorioina ja oppaina, kuten mustarastas, joka symboloi lihallisten halujen houkutuksia. Nykyinen verrattavissa oleva käytäntö voisi olla eläinsatujen maailma, johon uppoudumme lapsena. Aku Ankka tai Babe possu ovat lähestulkoon kaikille tuttuja hahmoja, joiden kokemuksiin samaistutaan. Varsinkin lapset ovat läheisissä väleissä myös lemmikkieläinten kanssa, joille järjestetään muun muassa syntymäpaiväjuhlia. Nykyään oikeussaleissa ei kuitenkaan mietitä missä hyönteiset saisivat syödäkseen, jos kaikki pellot on myrkytetty niin kutsuttujen tuholaisten varalta. Juuri myrkytysten ansiosta ei kenties koeta tarvetta enää neuvotella muiden lajien tarpeista? Keskustelu aiheesta olisi ekosentrinen lähestymistapa, ja nykyään vallitseva näkökulma on antroposentrinen. Tosin ihmisnäkökulmasta suoranaista hyötyä tuovien hyönteisten, kuten mehiläisten, joukkokuolemat saattavat maatalouden myrkytyskäytännöt jälleen kerran uuteen valoon. Euroopassa käydään nykyään kiivaasti oikeutta kemikaalien käytöstä, ja muiden muassa Ranska on kieltämässä kokonaan neonikotikoidien käytön.


Valistuksen ajan hengessä

Eläinten oikeudenkäynnit, joista ensimmäinen merkintä on Evansin mukaan jo vuodelta 824, jatkuivat vielä 1900-luvulla. Sosiologian professori Piers Beirne on pohtinut miksi eläinoikeudenkäynnit olivat huippulukemissaan juuri 1600-1700-luvuilla, eli valistuksen ajalla. Vastauksia on haettu toisaalta kaupungistumisesta, joka johti elämäntapaan, jossa eläimet eivät enää olleet lähellä jakamassa ihmisten arkea. Toisaalta sekularisoituminen johti jumalan pelon häviämiseen, joka helpotti hänen luomiensa tappamista. Maailmankuvan muuttuminen on prosessi, joka toimii eri puolilla maailmaa eri tahtiin ja eri suuntiin. Edes valistuneessa Euroopassa ei hypätty ketterästi keskiajan käytännöistä moderneihin mentaliteetteihin. Valistuksen airuina toimineet tiedemiehetkin elivät kahden eri todellisuuden välimaastossa. Vuonna 1620 Astronomi Johannes Kepler (1571-1630), joka oli löytänyt muun muassa planeettojen elliptiset radat, jätti Linzin muuttaakseen eteläiseen Saksaan, jossa hän keskittyi puolustamaan oikeudessa noidaksi syytettyä äitiään. Oikeudenkäynnin tuloksena hänen äitinsä vapautettiin seuraavana vuonna vankilasta, jossa häntä oli pidetty rautakahleilla lattiaan sidottuna viimeiset 14 kuukautta. Pian vapautumisensa jälkeen Katarina menehtyi, vain 9 vuotta ennen Kepleriä.

Keplerin aikalaista Rene Descartesia (1596-1650) pidetään yhtenä rationalismin oppi-isänä, vaikka hänenkin teoriansa perustuivat osittain maagisille uskomuksille, joita hän ei kyennyt todistamaan tieteellisin metodein. Yhtenä Descartesin tutkiskelun välineenä toimi niin kutsuttu kartesiolainen demoni, joka hypnotisoi ihmisiä uskomaan aistejaan, vaikka niiden kokemukset olivat vääriä. Descartes todisti myös Jumalan olemassaolon sillä, ”että hänellä on kirkas ja selkeä ajatus Jumalasta, ja kirkkaiden ja selkeiden ajatusten luotettavuuden sillä, että Jumalan olemassaolo ja totuudenmukaisuus takaa ne.” Tätä ongelmaa kutsutaan kartesiolaiseksi kehäksi. Descartes harjoitti vivisektiota uskoen että eläimet olivat robotin kaltaisia ja ilman tietoisuutta tai tuntemusta hyvinvoinnista. Paolo Rossi kuvailee kuinka mekanistisen filosofian mukaan koko universumi oli kuin kellokoneisto, jossa ei ollut tilaa sieluille tai vitaalienergioille. Ne julistettiin epätieteellisiksi.

Isaac Newtonin (1643-1727), ”viimeisen maagikon”, kuoleman jälkeen tuli ilmi että hän pyhitti jopa puolet työurastaan alkemialle ja uskonnollisille pyrkimyksille. Tieteen historiaa popularisoivan kirjailijan Bill Brysonin mukaan ”vuonna 1936 taloustieteilijä John Maynard Keynes osti huutokaupasta arkullisen Newtonin papereita ja totesi suureksi hämmästyksekseen, ettei niissä käsitelty suinkaan optiikkaa tai planeettojen liikkeitä, vaan sinnikkäitä pyrkimyksiä muuttaa epäjaloja metalleja jalommiksi.”

Edellä mainitut tiedemiehet toimivat eläinten oikeudenkäyntien ”kulta-aikana”. Vanhempi animistinen maailmankuva oli vielä läsnä ihmisten kokemusmailmassa, jossa magia oli tavallista. Animismin maailmassa luonnolla; eläimillä, kasveilla ja kaikilla olioilla uskotaan olevan sielu. Jokainen olento on jumalan ilmentymä. Joidenkin animististen alkuperäiskansojen parissa ihminen oli ja on yhä yleensä jokseenkin tasavertainen eläinten, kasvien ja luonnonvoimien kanssa. Rituaaleilla pyydetään lupaa käyttää eläimiä tai kasveja ravinnoksi tai puuta polttopuuksi. Tämän tyylisiä lepyttelyrituaaleja tunnettiin myös Suomessa, joille karhunkaatajaisia tai hirvipeijaisia voisi pitää jatkumona. Ennen muinoin karhuksi kutsuttua lajia kunnioitettiin ja pelättiin niin paljon, ettei sen nimeä uskallettu sanoa ääneen, joten sille kehiteltiin jopa 50 eri kiertoilmausta, kuten karhu, otso, metsän kuningas, mesikämmen, jne. Tätä taustaa vasten onkin helpompi ymmärtää eläinten oikeudenkäynneissä käytyjä väittelyjä. Onko meillä oikeus tuhota elävä olento, osa luojan luomaa? Vuosikymmenten kuluessa rationaalisuus alkoi kuitenkin korvata magian mekaniikalla, ja sielun tekniikalla.

Dinzelbacherin mukaan eläinten oikeudenkäynnit olivat erityisesti myöhäiskeskiajan ilmiö, jolloin oikeudellistä järjestelmää muutettiin, kurinpitoa kiristettiin ja kaikki taivaan alla pyrittiin saattamaan lain piiriin. Lama kiristi tunnelmaa, rahallisen korvauksen sijaan otettiin käyttöön yhä ankarampia rangaistuksia ja kidutus yleistyi. Saattaa olla että ihmiset eivät pystyneet laman vuoksi maksamaan sakkojaan ja jouduttiin turvautumaan rangaistuskäytäntöihin. Toisaalta 1600-luvulla ihmisen ja luonnon välisessä suhteessa tapahtui perusteellisia muutoksia. Kaaoottinen luonto, myös ihmisluonto, sai jumalan sijaan uuden isännän, kuninkaan, joka järjesteli maailmaa kosmologisten ideoidensa mukaan. Historioitsija Peter Sahlinsin mukaan Ludvig XIV (1638-1715) rakennutti Versaillesin eläinpuistosta elävän metaforan absolutismille ja sivistysprosessille. Puisto oli materialisoitunut manifesti kuninkaan jumalaisesta, taianomaisesta ja tieteellisestä vallasta, joka sai vedet virtamaan uusien reititysten mukaan ja puut kasvamaan geometrisissä muodoissa.


Tietoisten olentojen oikeudet

1800-lukulainen oppinut Leon Menebrea näki eläinten oikeudenkäynnit oikeudenmukaisuuden periaatteita seuraavana käytäntönä:

"In the Middle Ages, when disorder reigned supreme, when the weak remained without support and without redress against the strong, and property was exposed to all sorts of attacks and all forms of ravage and rapine, there was something indescribably beautiful in the thought of assimilating the insect of the field to the masterpiece of creation and putting them on an equality before the law. If man should be taught to respect the home of the worm, how much more ought he to regard that of his fellowman and learn to rule in equity."

Menebrea oli samoilla linjoilla kuin juristi Anila Srivastava, joka esitti vuonna 2007 julkaisemassaan artikkelissa, että keskiajan ja varhaisen modernin ajan eläinten oikeudenkäynnit huomioivat osittain eläinten oikeudet. Hän myös kokee että joissakin oikeudenkäynneissä oli kyse samasta asiasta kuin mitä asianajaja Steven Wise ajaa nykyään simpansseille: lain tunnistamia henkilöön kohdistuvia oikeuksia (partial legal personhood).

Eläimillä on kautta aikojen ollut puolestapuhujia, kuten Evans, joka kritisoi sitä ettei elämillä ollut oikeuksia, vain velvollisuuksia. Newtonin aikalainen filosofi Jeremy Bentham (1748 – 1832) ennusti Ranskan vallankumouksen vuonna 1789, että tulee aika, jolloin laki suojelee jokaista hengittävää olentoa.

“The day may come when the rest of animal creation may acquire those rights which never could have been withholden from them but by the hand of tyranny. ”


Tuo aika voi olla nykyään lähellä ainakin lähisukulaistemme simpanssien, orankien, bonobojen ja gorillojen kohdalla, joiden suojelua ja oikeutta vapauteen The Great Ape – projekti ajaa. Nonhuman Rights-projekti puolestaan toimii eläinten kuten ihmisapinoiden, delfiinien ja norsujen etujen ajajana oikeudenkäynneissä, jotka ovat ensimmäisiä luokkaansa. Joulukuussa 2013 vaadittiin neljän New Yorkin osavaltiossa vangittuna olevan simpanssin; Tommyn, Kikon, Herculesin ja Leon vapauttamista. Oikeus vapauteen kuitenkin evättiin. Simpanssien asianajaja Steven Wise uskoo, että eläinlajit, joilla on korkea älykkyys, ansaitsevat perusihmisoikeudet, vaikka eivät kuulukaan lajiimme. Tommylle haetaan vapautta laittomasta vankina pitämisestä. Sitä pidetään syytöksen mukaan Gloversvillessa varastotilassa hämärässä häkissä, vain TV seuranaan. Sen omistajat kuitenkin väittävät Tommyn oleva täysin tyytyväinen oloihinsa ja että sillä on mahdollisuus ulkoiluun. Wisen päämäärä ei kuitenkaan ole pelkästään Tommyn olosuhteiden muutos, vaan muutos lakiin, joka sallii simpanssien vankina ja lemmikkinä pidon. Wisen edustama ryhmä haluaa pelastaa Tommyn simpanssien suojelualueelle, jossa Tommylla olisi enemmän vapautta ja lajitoverien seuraa, vaikka ei vapauteen pääsisikään. Wisen mielestä oikeudenkäynneissä ajetaan simpanssien tarpeiden ja itsemääräämisoikeuden kunnioittamista.

Samaan aikaan kun Wise taistelee simpanssien oikeuksien puolesta, yhä useammat valtiot julistavat eläimet lain puitteissa tunteviksi olennoiksi (sentient being). EU:n Lissabonin sopimukseen sisältyy kyseinen julistus, joka täytyy ottaa huomioon maataloudessa, kalastuksessa ja kuljetuksessa. Uusi–Seelanti julisti eläimet tunteviksi olennoiksi vuonna 2015. Biologi Helena Telkänranta uskoo yhteiskunnallisen kehityksen etenevän tällaisten vähittäisten vaiheiden kautta ja että verotuksen muutoksilla saataisiin eläinystävällisempiä käytäntöjä, kuten on osoittautunut toimivaksi ympäristöasioissakin.


Paluu oikeussaliin

Kun vertaillaan lain suomaa turvaa, maailman eläinystävällisin valtio on todennäköisesti Sveitsi, jossa muun muassa häkkien minimikoot ovat pinta-alaltaan suurempia kuin muissa maissa. Suurin ero muihin maihin ovat olleet kuitenkin oikeudenkäynnit, joista kuuluisimman pääroolissa on ollut “Horgenin hauki” vuonna 2010. Tapaus alkoi artikkelilla paikallislehdessä, jossa 34-vuotias kalastaja Patrick Giger kehuskeli sillä kuinka oli kamppaillut ison hauen virvelöinnissä kymmenisen minuuttia. Muutaman kuukauden kuluttua tapauksesta hän sai haasteen oikeuteen aiheuttamastaan ylenmääräisestä kärsimyksestä. Asialla oli Antoine Goetschelin, jonka Zurichin kantoni oli palkannut eläinten asianajajaksi vuonna 2007. Giger vapautettiin syytteestä, mutta Goetschel aikoi valittaa päätöksestä. Guardian-lehden mukaan Horgenin haukivainaalla on Facebookissa muistosivu ja tuhansia ystäviä. Hauen tapaus on saanut sveitsiläiset ihmettelemään, missä kulkevat eläinsuojelun rajat. Goetschel yritti ajaa lakia, joka määrittäisi kalastajille ne rajat, joiden ylityksestä voidaan rangaista ja kysyi kuinka pitkään kalaa voidaan lain puitteissa koukussa kiduttaa? Jos lävistämme koiranpennun alahuulesta koukkuun ja heilutamme sitä ilmassa 10 minuuttia, miten ihmiset reagoisivat? Jos maataloudessa on määritelty lain valvomat rajat, miksei kalastuksessa, Goetschel kysyy. Vuonna 2010 Sveitsissä järjestettiin kansalaisaloitteesta kansanäänestys, jossa päätettiin pitäisikö jokaisella kantonilla olla oma asianajajansa eläimille. Yli 80% vastusti ehdotusta. Seuraavana vuonna Goetschelin virka lakkautettiin, mutta hän ajaa yhä eläinten oikeuksia kirjoittamalla ja kasvissyönnillä.

Rene Descartesin ja kumppanien kehittelemät mekanistiset teoriat, joissa eläimiä pidettiin tiedostamattomina robotin kaltaisina koneina, on onnistuttu kumoamaan tiedemaailman metodein, vaikka joukossa on yhä skeptikkojakin. Telkänrannan mukaan uusimmat tutkimustulokset todistavat että kala tuntee kipua, jopa enemmän kuin nisäkkäät ja että linnuilla ja matelijoillakin on tunteet. Aiemmin hyväksytyt kategoriat, joissa eläinlajit jaettiin ylempiin ja alempiin luokkiin oletettujen kykyjen mukaan on jouduttu järjestelemään uudelleen, kun esimerkiksi varislinnut ovat osoittautuneet olevan jopa simpansseja kekseliäämpiä.

Uusi tieteellinen tutkimusmateriaali kyseenalaistaa vanhat oletukset eläinten kyvyistä tuntea ja kokea. Samoin kuin aikoinaan usko sieluun ja vitaalienergioihin hyllytettiin epätieteellisenä, nykyään materialistisen tiedekäsityksen peruspilareita horjutetaan. Biologi Terence Sheldrake muiden muassa on kyseenalaistanut niitä tieteen dogmia, joita ei ole tieteen keinoin todistettu. Näihin kuuluu väite siitä että kaikki materia on tiedotonta ja tarkoituksetonta. Aika harva ihminen myöntäisi olevansa vain geenien ohjelmoima robotti ja silti materialistinen nykytiede on pystyttänyt peruspilareitaan tähän olettamukseen.



Lopuksi

Vaikuttaa siltä että suhteessamme muihin lajeihin on tapahtumassa murros, jota on kutsuttu myös eläinkäänteeksi (animal turn). Eläimen rooli ja status (ihmisten) yhteiskunnassa on uudelleenarvion alla; eettisesti, poliittisesti ja tieteellisesti sekä myös kielenkäytön tasolla. Termit kuten antroposeeni ja posthumanismi kaikuvat seminaareissa ja kulttuurikentällä. Eläinten oikeuksia ajavat organisaatiot ja puolueet pyrkivät muuttamaan näkökulmiamme suhteeseemme muihin olentoihin. Myös eläinten oikeudenkäynnit ovat palanneet, mutta tällä kertaa oikeutta ei käydä vain siitä onko ihmisellä oikeus tuomita ja tuhota jotain jumalan luomaa tai ihmisen omistamaa, vaan eläinlajin itsemääräämisoikeudesta ja vapaudesta. Sveitsin viimeaikainen esimerkki kalastajan tuomiosta hauen kiduttamisesta näyttää, että muiden lajien oikeudenkäynnit eivät ole vain menneen ajan kuriositeetteja, vaan ilmiö joka symboloi jatkuvassa muutoksessa olevaa suhdettamme muihin lajeihin. Eläinten oikeudenkäynneissä tapahtunut suurin muutos onkin se, että nykyään syytetyn penkillä istuu ihminen, ja oikeutta haetaan eläimille.




Lähdeluettelo


Tutkimuskirjallisuus

Berman, Paul Schiff : An Observation and a Strange but True “Tale”: What Might the Historical Trials of Animals Tell Us About the Transformative Potential of Law in American Culture? Hastings Law Journal, Vol. 52. No. 1, George Washington University, Washington 2000.

Bierne, Piers: The Law is an Ass: Reading E.P.Evans`The Medieval Procecution and Capital Punishment of Animals. The White Horse Press, Cambridge, UK 1994.

Cohen, Esther: Law, Folklore and Animal Lore. Past & Present, No. 110, pp. 6-37, Oxford University Press 1986.

Dinzelbacher, Peter: Animal trials: A multidisciplinary Approach. Journal of Interdisciplinary History, Volume 32, Number 3. (Pp.405-421). MIT Press 2002.

Evans, Edward Payson: The Criminal Prosecution and Capital Punishment of Animals. Heineman, London 1906.

Girgen, Jen: The Historical And Contemporary Prosecution And Punishment Of Animals. Animal Law. Vol. 9:97, 2003.

Oksanen, Auli: Karhu, Kontio, Ohto Ja Otso: Karhun nimitysten kielellisillä lähteillä. Helsingin Yliopisto 200

Sahlins, Peter: The Royal Menageries of Louis XIV and the Civilizing Process Revisited, French Historical Studies, 2012

Schiebinger, Londa: Plants and Empire. Colonial Bioprospecting in the Atlantic World. Harward University Press, Massachusetts 2004.

Srivastava, Anila: 'Mean, dangerous, and uncontrollable beasts': mediaeval animal trials. Mosaic: a journal for the interdisciplinary study of literature Vol 40 issue 1, p.127-143, 2007.

Sykes, Katie: Human Drama, Animal Trials: What The Medieval Animal Trials Can Teach Us About Justice For Animals. Animal Law. Vol. 17:273, 2010-2011.

Walter, E.W: Nature on trial : The Case of the Rooster that laid an Egg.

Volume 84 of the series Boston Studies in the Philosophy of Science (pp 295-321), 1984.

Woodburn Hyde, Walter: The Prosecution and Punishment of Animals and Lifeless Things in the Middle Ages and Modern Times. 64 University of Pensylvania Law Rev. 696, 1916. (http://scholarship.law.upenn.edu/penn_law_review/vol64/iss7/2)

D. Zhao, D. McBride, S. Nandi, H. A. McQueen, M. J. McGrew, P. M. Hocking, P. D. Lewis, H. M. Sang & M. Clinton: Somatic sex identity is cell autonomous in the chicken. Nature 464, 237-242, March 2010.


Yleisteokset

Berger, John: Why look at animals? In About looking, 1-28. New York, Pantheon, 1980.

Birkhead, Tim: Lintujen Viisaus – Lintutieteen kuvitettu historia. Readme.fi, Helsinki 2009.

Bryson, Bill: Lyhyt historia lähes kaikesta. WSOY, Helsinki 2005

Mäkelä, Mia: Ihmisen ja eläimen kohtaamisen kulttuurihistoriaa. Kulttuurihistorian aineopintojen seminaarityö. Turun Avoin Yliopisto 2015.

Puhtauden veljet: Eläinten oikeudenkäynti. Basam Books, Helsinki 2015.

Ridinger, Robert B: Speaking for Our Lives: Historic Speeches and Rhetoric for Gay and Lesbian Rights (1892-2000). Routledge, Oxford 2004.

Rossi, Paolo: Modernin Tieteen Synty Euroopassa. Vastapaino, Tampere 2010.

Telkänranta, Helena: Millaista on olla eläin. SKS, Helsinki 2015.


Verkkojulkaisut

Fantastically Wrong: Europe’s Insane History of Putting Animals on Trial and Executing Them 24.9.2014 [15.3.2016]

http://www.wired.com/2014/09/fantastically-wrong-europes-insane-history-putting-animals-trial-executing/

The astronomer who saved his mother from being burned as a witch. 21.10.2015 [15.3.2016]

http://www.theguardian.com/books/2015/oct/21/the-astronomer-and-the-witch-johannes-kepler-mother-katharina-witch-trial

http://www.tuulispaa.org/asukkaat/kanat/ [1.3.2016]

Kanasta kukko. 3.5.2011 [1.3.2016]

http://keskustelu.suomi24.fi/t/9844669

Sex-Change Chicken: Gertie the Hen Becomes Bertie the Cockerel. 31.3. 2011. [1.3.2016] http://www.livescience.com/13514-sex-change-chicken-gertie-hen-bertie-cockerel.html

Zhao, Debiao; McBride, Derek ja Nandi Sunil: Sex-determination and sexual development in chickens. 12.2.2015 [1.3.2016]

http://www.roslin.ed.ac.uk/michael-clinton/sex---determination-and-sexual-development-in-chickens/

Herbal Remedies Unlikely To Terminate 24-Week Pregnancies. 21.12.2011

[1.3.2016] http://www.slate.com/blogs/xx_factor/2011/12/21/a_woman_is_charged_with_self_abortion_for_drinking_herbal_tea_at_24_weeks_.html

The lawyer who defends animals. 5.3.2010 [1.3.2016] http://www.theguardian.com/world/2010/mar/05/lawyer-who-defends-animals

Swiss voters reject lawyers for animals in referendum. 8.3.2010 [1.3.2016]

http://www.telegraph.co.uk/news/worldnews/europe/switzerland/7394698/Swiss-voters-reject-lawyers-for-animals-in-referendum.html

Larsen, A.E: The Advocate: An Ok Film Hurt by Miramax. 28.4.2014 [10.3.2016] https://aelarsen.wordpress.com/2014/04/28/the-advocate-an-ok-film-hurt-by-miramax/

Duhaime, Lloyd: 1508: The Trial of the Autun Rats. 9.1.2013 [10.3.2016]

http://www.duhaime.org/LawMuseum/LawArticle-1529/1508-The-Trial-of-the-Autun-Rats.aspx

Luonto-ohjelmista poimittua: Tarina kurjista. 4.12.2008 [10.3.2016] http://radio754.rssing.com/browser.php?indx=18240466&item=1085

Neonicotinoids to be banned. 18.3.2016 [20.3.2016]

http://connexionfrance.com/neonicotinoids-ban-France-17845-view-article.html

A Political Battle Over Pesticides. 10.4 2013 [20.3.2016]

http://www.the-scientist.com/?articles.view/articleNo/35058/title/A-Political-Battle-Over-Pesticides/

Jeremy_Bentham> Quotes [20.4.2016]

https://www.goodreads.com/author/quotes/59867.Jeremy_Bentham

http://www.nonhumanrightsproject.org/ [20.4.2016]

New York court rules that Tommy the chimp is not a ‘person’.4.12.2014 [20.4.2016] https://www.washingtonpost.com/news/speaking-of-science/wp/2014/12/04/new-york-court-rules-that-tommy-the-chimp-is-not-a-person/

Science Set Free: Lecture at the Electric Universe Conference . 5.1.2013 [20.3.2016] http://www.sheldrake.org/videos/science-set-free-lecture-at-the-electric-universe-conferenc

eur-lex.europa.eu [20.4.2016]

http://www.projetogap.org.br/en/ [20.4.2016]

Yhdenvertaisuutta myos luontoa ja elaimia kohtaan 15.9.2012 [20.4.2016]

http://leostranius.fi/2012/09/yhdenvertaisuutta-myos-luontoa-ja-elaimia-kohtaan/

tps://en.wikipedia.org/wiki/Deodand [20.3.2016]

https://fi.wikipedia.org/wiki/Basiliski [20.3.2016]

https://fi.wikipedia.org/wiki/Agnotologia [20.3.2016]

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kymmenykset [20.3.2016]

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ren%C3%A9_Descartes [20.3.2016]

https://fi.wikipedia.org/wiki/Animismi [20.3.2016]

https://fi.wikipedia.org/wiki/Valistus [20.3.2016]



20 views

Recent Posts

See All
bottom of page