(Alkuperäinen teksti kirjoitettu ZOOTOPIA projektiblogiin vuonna 2015)
Mia Mäkelä
“For the animal shall not be measured by man. In a world older and more complete than ours, they move finished and complete, gifted with the extension of the senses we have lost or never attained, living by voices we shall never hear. They are not brethren, they are not underlings: they are other nations, caught with ourselves in the net of life and time, fellow prisoners of the splendour and travail of the earth.”
Henry Beston: The Outermost House- A Year of Life On The Great Beach of Cape Cod
Eläimet saattavat kokea suurempaa mielihyvää kuin ihmiset. Tämän hienon ajatuksen esittää eläinten käyttäytymistieteiden tohtori Jonathan Balcombe. Hän tutkii tieteen alalla käytyä keskustelua ja kokeita, joissa eläinten on todistettu käyttäytyvän ihmisen tavoilla. Tapauksia, jotka kyseenalaistavat tiedemaailman perinteisen näkökulman, jossa eläimet toimivat täysin eri tavoilla kuin ihmiset.
Suurimmalla osalla eläimiä on tarkemmat aistit kuin ihmisillä, miksei siis myös niiden tuottamat tuntemukset? Mitä jos meillä olisi yhtäkkiä kymmenkertainen määrä hermopäätteitä hajujen aistimiseen tai näkisimme ultraviolettivalon kirjon koko loistossaan kuten linnut joilla on viidenlaisia tappisoluja ja kolme kertaa enemmän näköaistinsoluja. Monet tylsän väriset linnut loistavat ultraviolettiväreissä. Tutkijat uskovat että linnut näkevät myös maapallon magneettikentän. Ilmeisesti linnut seurailevat magneettikentän voimaviivojen viitoittamia teitä ja panevat merkille magneettisia maamerkkejä samaan tapaan kuin me puita, rakennuksia tai kallioita. Voisimme myös parantaa kuuloaistiamme, jotta kuulisimme turpiaali-linnun 40 nuottia sekunnissa ja yli 200 000 Hz:n ääniä kuten lepakot. Kokemuspiirimme ulkopuolelle jäävät myös monet aistimukset kuten geomagneettisten merkkien, tähtien, kemiallisten vihjeiden mukaan suunnistus tai kommunikointi sähköisten varausten avulla.
Elämillä on mahdollisesti tunteiden kirjo, josta ihmisillä ei ole harmainta aavistusta, näin uskoo mm. norsututkija Joyce Poole. Loppujen lopuksi ihminen on verrattain rajoittunut kokemaan mitään. Sen sijaan että ihmiskunta kehittäisi omia kokemisen kykyjään, se kehittää koneita ja apulaitteita.
Ihmisen tunteita, erityisesti kipua tutkitaan eläinten avulla, joita alistetaan mitä oudompiin kokeisiin. Näin siis oletusaarvona on että eläimet kokevat samanlaisia tunteita kuin ihmiset, muuten tutkimuksissa ei olisi juuri järkeä. Joskus eläimiltä odotetaan liiankin samanlaista käytöstä, esim. simpanssin irvistys ei ole nauru vaan osoittaa pelkoa ja kunnioitusta. Jos simpanssilauman pomo ei saa irvistyksiä alamaisiltaan, tulee tupenrapinat. Voi vain miettiä mitä esittävät ihmiset, jotka paljastavat hampaansa jatkuvasti hymyilläkseen, vaikka ei nauratakaan, jos eivät muuta kuin omaa harmittomuuttaan. Voisiko se olla peräisin samasta pelosta kuin kädellisten irvistys, joilla taas aito nauru on samantyyppinen hekotus kuin ihmisilläkin.
Balcombe muistuttaa vuonna 2014 suomennetussa teoksessaan Eläimellinen nautinto (2006), että kaikilla eläimillä, myös homo sapiensilla, kokemus ohjaa yksilön tekoja, ei evolutiivinen tarkoitus. Mielihyvä –ja paha, nautinto ja tuska ohjaavat yksilöä. Jos lisääntyminen olisi tuskallista kaikille osapuolille, laji todennäköisesti kuolisi sukupuuttoon. Vaikka linnun livertely yhdistetään reviirin puolustukseen, se myös luultavasti tuottaa linnulle mielihyvää ja muita tunteita. Musiikin tutkija Len Howard omisti elämänsä lintujen laululle ja tuli siihen tulokseen että linnut laulavat myös silkasta onnesta. Musiikin vetovoima on ennen kaikkea aistillinen ja emotionaalinen, ei älyllinen.
Mielihyvä on jo hyöty sinänsä, stressittömyys tuottaa parempaa terveyttä. Kaikilla nisäkkäillä on samantyyppinen luinen tukiranka, elimet, hermosto, aineenvaihdunta, hormonit, ruoansulatus, jne, joten on todennäköistä että me kaikki tunnemme suurin piirtein samoja tunteita samoissa tilanteissa. Miksi siis epäillä eläinten kykyä tuntea silkan antropomorfismin pelossa ?
Antropomorfismi kuvaa ihmisten taipumusta nähdä koko maailma inhimillisenä: koneet, jotka ohjelmoidaan sanomaan “päivää”, eläimet, jotka ovat kuin Walt Disneyn animaatiosta. Antropomorfobia taas on edellisen pelko, joka voi kuitenkin johtaa sivuuttamaan ilmiöitä, jotka tapahtuvat silmiemme edessä. Etologi Franz de Waal on ehdottanut “antropodenialismi”-termiä tavasta kieltää ihmisten ja muiden eläinten yhteiset ominaisuudet. Biosentrinen antropomorfismi taas koettaa nähdä eläimen näkökulmaa, ei vain ihmisen.
Balcombea lainatakseni “On monia esimerkkejä eläimistä, jotka syövät karvaanmakuisia lehtiä, siemeniä ja kukkia lievittääkseen kolotuksia ja epämukavaa oloa, kuten ruoansulatuskanavan loisia ja kuukautiskipuja”. Tätä tutkimusalaa kutsutaan zoofarmakognosiaksi. Zansibarissa ruostegueretsa-apinat syövät hiilenpaloja pitääkseen itsensä kunnossa. Hiili sitoo itseensä myrkkyjä puiden lehdistä, joita apinat syövät. Apinat ovat yhdistäneet hiilen ja hyvän olon, mutta on mysteeri, miten he ovat tulleet siihen johtopäätökseen. Ovatko apinat syöneet hiiltä iät ja ajat, ja olemme imitoineet heidän käytöstään? Vai päinvastoin?
Brasilian kapusiiniapinoita on kuvattu lääkinnällisissä puuhissa, kuten hieromassa itseensä puun pihkamaista eritettä karkoittaakseen itikoita. Rentoutuakseen he etsivät myrkyllisen tuhatjalkaisen, jota hierovat turkkiinsa. Hierontasession jälkeen lasittuneet katseet puhuvat puolestaan. Tuhatjalkainen putoaa maahan ja jatkaa matkaansa.
Me eläimet käytämme erilaisia aineita myös huumaantumiseen. Joissakin tapauksissa kyseessä saattaa olla sivuoire, mutta yhä enemmän tulee esiin tapoja, joihin ei ole löydetty mitään muuta syytä kuin Hiljattain BBC onnistui kuvaamaan vedenalaisilla robottikameroilla, kuinka delfiiniryhmän jäsenet viskelivät myrkyllistä pallokalaa keskenään. Jonkin aikaa leikiteltyään pallokala päästettiin irti ja delfiinit kelluivat pystyasennossa autuaan oloisena. Delfiinit käyttivät pallokalan erittämää myrkkyä juuri sopivassa määrin, jotta annoksesta ei tullut tappavaa. Samaa tarkoitusta varten ihmiset ovat keksineet muun muassa nuolla myrkyllisiä sammakoita.
Tiedemaailmassa on käyty keskustelua siitä, voivatko norsut todellakin humaltua marulapuun käyneistä hedelmistä. Sama epäily koskee hirvien suhdetta käyneisiin marjoihin. Verkosta löytyy videoita, joissa norsut heiluvat kuten humalaiset puun lähistöllä ja media on raportoinut aiheesta laajalti. Norsuilla, kuten monilla muillakin eläimillä, on todettu mieltymys alkoholiin. Norsut ovat varastaneet Intiassa useamman kerran riisiviinivarastoja ja panneet ranttaliksi. Tutkijat ovat kuitenkin laskeskelleet että norsujen pitäisi syödä 30 kg tai 714 hedelmää, joiden etanolipitoisuus olisi 4-5 % ilman juomista muutamaan päivään. Tämä yhtälö on kuitenkin erittäin epätodennäköinen. Norsut syövät marulahedelmät mieluummin suoraan puusta, jolloin ne eivät vielä ole fermentoituneet, joten tiedemaailman päättely ei puolla humaltumista. Sen sijaan epäillään että norsujen käyttäytyminen perustuisi hedelmissä olevaan nikotiinihappoon tai marulapuun kaarnassa asustaviin kotiloihin, joita paikallinen San-heimo on käyttänyt myrkkynuoliinsa. Norsut voisivat olla huumaantuneita, eivät humalassa. Tutkijat kuitenkin myöntävät, että ei ole olemassa varteenotettavia tutkimuksia etanolihumaltumisesta villeissä nisäkkäissä, joten kaikki perustuu arvioihin ja laskelmiin.
1962 vuonna amerikkalainen tutkijaryhmä ampui massiivisen 297 milligramman annoksen LSD:tä Oklahoma Cityn eläintarhassa asuvan Tusco-norsun takalistoon. Tusco kuoli alle kahdessa tunnissa. Ihmisten tripit ovat 30-200 mikrogramman luokkaa, eli Tusco sai 3000-kertaisen annoksen. Herää kysymys millaisilla arvioilla annos oli mitoitettu.
