top of page

Kotinunnat patriarkaatin puristuksessa

ESSEE_Mia Mäkelä

Kuva: Sarah Bernhardt kuuluisassa kuvassa, jossa hän lepää arkussa. (wikipedia)


Agathe oivaltaa, että elämä kotona oli tehnyt hänet onnettomaksi, sillä hänen elämästään oli puuttunut toivo. Sen tilalla oli ollut vain kuihtumisen odotus.
Laura Marholm: Studies in the Psychology of Woman (1906)



Johdanto
Pohdin tässä esseessä millainen kulttuurinen ilmapiiri, ajatusmaailma ja ympäristö vallitsi 1800-luvun loppupuolella ja esitän syitä naisten pahoinvoinnille ja hermosairauksiksi kutsuttujen oireilujen epidemialle. Keskityn viktoriaaniseen ja vuosisadan vaihteen (fin-de-siecle) aikaan, joka ulottui 1900-luvun alkuun. Ajatukset ja käytännöt, jotka muodostivat kulttuurisen ilmapiirin, levisivät nopeasti Euroopassa ja Amerikassa, joten otan lähdemateriaalissani huomioon koko länsimaisen maailman. Pohdintani keskittyy ainoastaan keskiluokan edustajien, niin kutsuttujen hyväosaisten naisten elämään.
Lähteistä nojaan erityisesti Bram Dijkstran teokseen Idols of Perversity, jonka puitteissa hän käsittelee vuosisadan vaihteen misogynististä kuvastoa ja ajatusmaailmaa. Samaa aihetta käsittelee Wienin kontekstissa myös Carl Schorsken essee Fin-de-Siècle Vienna: Politics and Culture ja Katharine Chandlerin The Ritual Sacrifice of Women: Misogyny and Art in Fin-de-Siècle Vienna. Kävin läpi myös vuosisadan lopun seksuaalisuutta käsittelevää kirjallisuutta, kuten Rachel P. Mainesin Technology of Orgasm ja Naomi Wolfin Vagina - The New Biography, sekä lukuisia kirjoituksia ja webbisivuja, jotka ovat toimineet taustamateriaalina, vaikka en olisi niitä suoraan referoinutkaan. Luin myös vuosisadan lopun kohuteosta My Secret Life, jossa nimimerkki Walter, kertoo yksityiskohtaisesti seksuaalisesta elämästään. Teos oli yksi harvoista viktoriaanisen ajan eroottisesta kirjallisuudesta. Käytin lähteenä myös BBC:n TV-dokumenttia viktoriaanisesta kodista. Esseeni on sisällöltään yleisluonteinen; lähestyn keskiluokan naisten sairauskulttuuria monelta eri taholta, en siis keskity vain seksuaalisuuteen tai naisen rooliin taiteilijana.

Tutkimani ajanjakso tunnetaan misogyniasta ja sukupuolten välisestä sodasta (battle of sexes), josta ilmeni miesten naisia kohtaan tuntema epäluottamus ja vihamielisyys. Väsymättömät epätasa-arvon promoottorit löysivät innoitusta muun muassa keskiaikaisten kirkkoisien kirjoituksista, raamatusta ja klassisesta mytologiasta. Naiset ajautuivat sairastamaan ja jopa itsemurhiin, jotka laajemmassa yhteiskunnallisessa kontekstissa olivat enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Vuosisadan lähestyessä loppuaan niin kutsuttu “uusi nainen” alkoi nostaa päätään ja naisten oikeuksia ajavat liikkeet voimistuivat, joka sai aikaan entistä rajumman misogynististen kirjoitusten ja naisvastaisen kulttuurin aallon, joka huipentui vuosisadan vaihteen lähestyessä.

Liikkumatilan rajoittaminen
Mistä tämä misogynian aalto juonsi juurensa? Vielä 1700-luvulla naiset ja miehet tekivät työtä yhdessä myös kotirintamalla. 1800-luvun kuluessa ekonominen nousu loi ennennäkemättömän varallisuuden teollisissa yhteiskunnissa, joka johti myös uudenlaisten sosiaalisten suhteiden rakentumiseen. Aikakauden liiketoiminta oli raadollista. Työväen ja yhteiskunnan heikompien osapuolten laaja hyväksikäyttö koettiin ajan imperialistisen hengen mukaisena, survival of the fittest - kaltaisten “tieteellisten” sloganien kaikuessa taustalla. Koettiin jopa hyvänä että työväestö asui kurjissa slummeissa, joka karaisi heitä. Edwin Chadwickin 1842 laskelmien mukaan Englannin Liverpoolissa työläisen keskimääräinen elinajanodote oli 15 vuottta, ylempien luokkien 35 vuotta, joka kertoo paljon elinolosuhteista teollisissa kaupungeissa.

Avioitunut keskiluokkainen nainen sai vaurauden armottomassa tavoittelussa uusia rooleja. Hän toimi miehensä kaupallisten projektien luottokelpoisuutena oman joutilaisuutensa kautta, ja siten todisti miehensä varallisuudesta. Vaimon tuli myös toimia miehensä sielun pelastajana oman hyveellisyytensä kautta. Dijkstra kirjoittaa Idols of Perversity-teoksessa:

“Wives who earlier, in plain dress, would have helped run the family business now became fashion plates: The more yards of silk, lace and brocade they could wear, the fancier their newly acquiered carriages could look, the greater their capacity for what Veblen later was to call ”conspicuous leisure, “the more likely it was that their husbands would secure the credit they needed for their next business venture… to show they couldn't…engage in productive labor.”

Naisen uudet roolit vähensivät radikaalisti hänen liikkumatilaansa sekä sisäisesti että ulkoisesti. Tyttären, vaimon ja äidin roolien piti riittää hänelle. Naisen valtakunnaksi tuli koti, eikä hänen panostaan tekijänä ja vaikuttajana kaivattu yhteiskunnallisessa toiminnassa. Naisen liikkumatilan vähentäminen tapahtui monella tavalla ja taholla. Kunniallisen naisen liikkuminen julkisissa tiloissa tehtiin Englannissa hankalaksi lakien kuten 1864 säädetyn Tarttuvien tautien asetuksen (The Contagious Diseases Act) kautta. Kyseinen säännös valtuutti kidnappaamaan kadulta naisen, jos hän näytti prostituutilta. Tämän varjossa hänet saatettiin toimittaa laitokseen, jossa häntä voitiin pitää laillisesti jopa vuoden ja pakottaa medikaalisiin toimenpiteisiin. Säännös vaikutti erityisesti armeijapaikkakunnilla ja sen ensisijainen tarkoitus oli suojella miehiä sukupuolitaudeilta sekä syyllistää ja kriminalisoida naisia seksin harjoittamisesta. Suunnitelmat laajentaa toimintaa Lontooseen käsittivät 12 uutta sairaalaa, jotta kapasiteetti riittäisi. Laki kuitenkin lakkautettiin vastustuksen ansiosta vuonna 1886, mutta toimii esimerkkinä siitä kuinka naisiin kohdistuvaa aggressiota institutionalistettiin. Vuonna 1857 Englannissa tuli voimaan Obscene Publication Act, joka rajoitti epäsiveän materiaalin julkistamista ja teki seksin esittämisestä ja naisen sukupuolielimestä tabun. Porvarinaisen liikkumista rajoitettiin myös sosiaalisen ehdollistamisen kautta. Liikunta, auringonvalo ja jopa terveys katsottiin sopimattomaksi. Erityisen kuvaavaa naisen tilanteelle oli joustamattoman valaanluukorsetin käyttö, joka altisti sairauksille kuten keuhkokuumeelle, keuhkojen alitoiminnan johdosta. Raskausaikana käytetty korsetti altisti naisen myös kohdun laskeumalle, joka aiheutti tuskallista painetta lantionpohjalle.

"Haluttoman" naisen hysteria
Kulttuurinen ehdollistaminen rajoitti liikkumisen lisäksi myös vahvasti naisen seksuaalista nautintoa. Englantilaisen gynekologin William Actonin (1813–1875) tutkimuksissa kävi ilmi että naisen seksuaaliset tarpeet olivat vähäiset tai niitä ei ollut ollenkaan:

“…as a general rule a modest woman seldom desires any sexual gratification for herself. She submits to her husbands embraces, but principally to gratify him..the married woman has no wish to be placed on the footing of a mistress…”

Lääkärikunnan “todistama” frigidiys vaikeutti syvästi naisen elämää, sillä kunnollisen naisen julkisivun ylläpitämisestä tuli raskas, lähes mahdotona tehtävä. Naiselta vietiin masturbaation ilot, jotka koettiin suureksi paheeksi molemmille sukupuolille ja se tuomittiin jyrkästi. Monissa vuosisadan lopun taidemaalauksissa kuitenkin korostettiin ja vihjailtiin “nukkuvien naisten” autoeroottiseen kykyyn tyydyttää kaikki tarpeensa masturbaatiolla, joka samalla vapautti miehen vastuusta hänen nautinnostaan.

1860-1890-lukujen välillä brutaalit gynekologiset käytännöt johtivat monen liian aktiiviseksi ja villiksi tulkitun tytön ympärileikkaukseen (cliterodectomy). Naisen seksuaalinen turhauma diagnosoitiin usein hysteriaksi. Lista mahdollisista oireista oli niin pitkä ja ristiriitainen, että oli helppoa diagnosoida mikä tahansa olotila hysteriaksi. Hoitona toimi lääkärin suorittama hieronta: sukupuolielinten käsittely sormin, vesisuihkuilla, vibraattoreilla ja jopa kotiin asennettavalla värisevällä ratsastussatulalla, jonka tavoitteena oli saada aikaan orgasmi, jota kutsuttiin termillä hysterical paroxysm. Hysteriasta tuli lääkäreille suuri tulonlähde, koska sairas ei koskaan lopullisesti parantunut. “Hysteerikkojen” aviomiehet maksoivat kulut, koska naisen tyydyttämättömyys ei voinut koskaan olla kiinni miehen kykenemättömyydestä, ainoastaan naisen viallisuudesta.

Hysteria katosi lopulta lääketieteen sairausluettelosta 1900-luvulla, kun vibraattoreja alettiin myydä yhä enemmän seksileluina ja niiden lääketieteellinen konteksti mureni. Miehet pelkäsivät myös että heidän viattomat vaimonsa saattaisivat kiinnostua seksistä aviovuoteessa, sillä vain huonot naiset nauttivat seksistä. Venäläisen kirjailijan Leo Tolstoin (1828-1910) mielestä nainen, hienostuneisuudestaan huolimatta, oli huora, jos hän harrasti seksiä muuten kuin lapsentekoon. Ranskalainen kirjailija Baudelaire (1821-1867) puolestaan kehitteli naisen seksuaalisuudesta pahuuden ilmentymää, joka tuhoaa miehen henkisyyttä. Viktoriaaniselle ajalle tyypillistä olivat luksusbordellit, joissa vauras keskiluokka saattoi harrastaa syntiä vahingoittamatta vaimojensa hyveellisyyttä. Tämä kaksinaismoralistinen asenne johti hyvän naisen medikalisoituun vaginaan ja huonon naisen pornografiseen vaginaan.

Kodin vaarallinen ilmapiiri
1800-luvun lopun porvarikoti ei ollut enää paikka jossa perheenjäsenet tekivät yhdessä askareita ja työskentelivät. Siitä tuli täydellisyyden ja hyvän maun paikka, puhtauden tyyssija. Kun kodista tuli ihanne, sitä piti suojella ja huoltaa. Tavaroiden ostamisesta ja kodin sisustamisesta tuli naisen ammatti. Viktoriaanisen aikakauden taloista löytyi keksintöjä ja villityksiä, jotka osoittautuivat hengenvaaralliseksi asukkaille, usein heidän sitä tietämättään. Kaasulla toimivan valaistuksen ansiosta sisätilat saatiin niin valoisaksi että voitiin nauttia väreistä seinillä ja sisustusinto valloitti vaurastuneen keskiluokan. Sitä mukaa kun huippusuositun haalistumattoman scheelenvihreän tapetin myynti kasvoi, lisääntyi myös selittämättömien kuolemien ja sairauksien määrä. Ihmeaine, joka antoi tapetille sen komean vihreän värin oli arseeni, joka irrotessaan aiheutti asukkaissa pitkäaikaisen myrkytyksen. Naiset myös söivät arseenin, viinietikan ja liidun sekoitusta saadakseen ihonsa näyttämään vaaleammalta ja erottuakseen ulkoisesti työläisistä. Arseenia hierottiin tässä tarkoituksessa myös suoraan kasvoihin ja käsiin. Valkoinen lyijymaali, jota käytettiin sisätiloissa lähes joka paikassa ja leluissa, päätyi helposti lasten elimistöihin. Lyijymyrkytys aiheutti anemiaa, joka sai ihmiset näyttämään harmailta ja epäterveiltä. Tämän lisäksi kaasun ja sähkön kontrolloimaton tulo markkinoille maksoi monia henkiä, ja yhtiöt jopa mainostivat kaasuvuodon olevan hyväksi ihmisille. Juuri naiset joutuivat viettämään suuren osan ajastaan kauniissa kodissaan, josta oli tullut petollisen myrkyllinen ympäristö. Tässä valossa ei ole ihme, jos naiset tunsivatkin olonsa paremmaksi päästyään pois kodistaan, luontoon tai parantoloihin.

Invalidismin kultti
Äidin arvo määriteltiin hänen kyvyssään pitää lapset hengissä, seuraten kuningatar Viktorian esimerkkiä, jolla oli yhdeksän lasta. Se oli kuitenkin haasteellista kun keksinnöt ja muoti vaaransivat jatkuvasti lasten elämän. Keskiluokkaisia naisia kehotettiin lastenhoito-oppaissa luopumaan rintaruokinnasta ja antamaan “käsiruokintaa”, jossa lasta ruokittiin lähinnä jauhovedellä bakteerien valtaamista tuttipulloista, jotka aiheuttivat keuhkotulehduksia. Viktoriaanisessa Englannissa lapsikuolleisuus nousi jopa 15 prosenttiin ensimmäisen elinvuoden aikana, joten monet naiset menettivät lapsensa. Naisen “luottokelpoisuuteen” kuului myös miehensä sielun varjelu oman hyveellisyytensä kautta. Dikstra käyttää kotiäidistä termiä kotinunna (housenun), jolle räätälöity tehtävä oli puhdistaa miehen sielu moraaliselta korruptiolta. Ranskalainen filosofi Auguste Comte (1798-1857) pohti vuonna 1852 System of Positive Polity-teoksessa seuraavasti:

“Clearly the essential duty and mission of woman is to save man from the corruption, to which he is exposed in his life of action and of thought. In return it was the mans responsibility to relieve “the loving sex from every anxiety which can interrrupt the force of those affections.“

Comten mukaan naisen tulisi olla enkelimäinen lapsen ja pyhimyksen sekoitus, itse neitsyt Marian personifikaatio. Comte ehdotti jopa keinosiemennystä, jotta naisten ei tarvitsisi alentua seksuaaliseen kanssakäymiseen. Naisen hyveellisyys tuli erityisesti ilmi hänen ulkomuodostaan. Marmorinen vaalea iho, heikot ruumiinvoimat ja sairaalloinen tuberkuloottinen “look” tuli kauneusihanteeksi, joka muistuttaa yllättävän paljon nykyisen muotimaailman anorektista mallia. Terveen näköinen nainen aiheutti epäilyksiä siveellisyydestä ja naisellisuudesta. Moni nainen alkoikin teeskennellä sairauksia ja näivettää itseään olemalla syömättä, koska terve ulkonäkö aiheutti syyllisyyttä ja epäilyä oman hyveellisyyden asteesta. Näin he alkoivat tehdä hidasta itsemurhaa. Sairaudesta tuli naiseuden ihannoitu tyyssija. Monet miehet kertoivat ylpeinä vaimonsa sairaudesta, joka todisti hänen hyveellisyydestään.

Invalidismin kultti valtasi naisten elämän. Keskiluokkaiset rouvat tavoittelivat invalidin titteliä ja jakoivat ylpeinä sairashistorioitaan. Sairas sai myös huomiota yksilönä, eikä ollut vain osa “naismassaa”. Sairautta käytettiin myös hiljaisen opposition muotona, jonka avulla nainen kieltäytyi elämästä hänelle muokatun ideaalin mukaan. Dijkstra löytää englantilaisen Emily Brontën (1818-1848) runosta The prisoner, sairauden käytön tilanteessa, jossa naisen luovuudelle oli hyvin vähän ulospääsyteitä :

“Brontës poem helps to explain the cult of invalidism and death which began to preoccupy middle-class women during the second half of the nineteenth century. The prevailing masculine psychosadistic insistence that women prove their virtue through extreme feats of saintly self-negation created a multiplicity of responses, but all were related to womens attempts to make the best out of an intolerable situation, to construct alternatives, to gain a sense of control over the psychological obliteration they were being asked to undergo. Thus, immersion in illness and even the escape into death came to be seen as creative options, a way of stirring to life their anesthetized senses: Brontes masochistic ecstasy in “The prisoner” effectively expresses the nature of this attempt at turning a process of passive suffering into an outlet for creative energy…”


Kalpea imitoija
Brontën tapa käsitellä tilannettaan pakenemalla sairauteen ei kuitenkaan enää riittänyt vuosisadan lopussa, jolloin naiset halusivat murtautua ulos hiljaisuudesta ja saada äänensä kuuluviin. 1870-luvulle mennessä naisen ei kuitenkaan uskottu kykenevän itsenäiseen luovuuteen tai ajatteluun, vaan ainoastaan imitoimaan miehiä; kuten kuu heijastaa auringon valoa, siten myös naiset heijastelivat miehen älyn loistoa. Tästä syystä näyttelijättäret ja laulajat onnistuivat saamaan laajaa suosiota, sillä he eivät yleensä esittäneet omaa materiaaliaan. Yksi heistä oli Sarah Berhhardt (1844-1923), joka oli ulkonäöltään aikakauden naisihanne tuberkuloottisen lapsuutensa jälkeen. Pohdittavaksi jää kritisoiko hän aikansa maalaustaiteen lempiaihetta valokuvalla, jossa hän nukkuu arkussa vai seurasiko hän vain aikansa visuaalista muotia. Nukkuva tai kuolleeksi nääntynyt nainen oli taiteilijoiden suosikkiaiheita. Naisen kuolema ja itsemurha oli kuin odotettu lopputulos miesten harrastamalle “energiavampirismille”. Oscar Wilden (1854-1900) yhä suositussa klassikossa Dorian Grayn Muotokuva, näyttelijätär tekee itsemurhan kun mies huomaa olleensa rakastunut vain naisen kykyyn peilata miehen mieltä esiintymislavalla. Vuonna 1894 ilmestyneessä bestsellerissä, Trilbyssä, naisesta tulee laulajatar vasta kavalan miehen, Svengalin, hypnotisoitua hänet. Kun Svengali kuolee kesken esityksen, nainen joutuu naurunalaiseksi.

Degeneraation uhkakuvat
Dijkstran mukaan tiedemiehet ja evoluutioteoreetikot lähtivät pyhään sotaan naista vastaan, kehittäen mitä taidokkaampia pseudoteoreettisia tutkimuksia naisen ala-arvoisuudesta. Yksi heistä oli saksalainen filosofi Arthur Schopenhauer (1788-1860), joka vakuutti teoksessaan Of Women (1851) naisten olevan lapsellisia, kevytmielisiä ja lyhytnäköisiä. Hän ei myöskään uskonut heidän ymmärtävän taidetta, joten he olivat kykenemättömiä luomaan mitään originellia. Sen lisäksi että naista kuvailtiin miehen ja lapsen välimuodoksi, hän oli myös villi-ihmisten kanssa samalla kehitysasteella, kuten todisteli puolestaan saksalainen evoluutioteoreetikko Karl Vogt (1817-1895). Hän uskotteli yleisölle että jo naisen pään pienempi koko oli todiste alemmasta evoluution tasosta, joka johti vääjäämättä siihen lopputuloksen että sivilisaation kehittyessä sukupuolten eri-arvoisuus ainoastaan kasvaisi.
Degeneraatio-teoria perustui uskomukseen että mitä edistyneempi sivililisaatio oli, sitä erilaisemmat roolit naisella ja miehellä olisi. Naisellisin nainen keskittyi luomaan vain materian ja lihan tasolla ja miehisin mies keskittyi hengen tasoon. Molemmilla sukupuolilla oli rajallinen energiavirta, joka naisilla väheni vielä kuukautisvuodon myötä, joten sukupuolten energiat piti kohdistaa juuri heille ominaisiin luomismuotoihin. Ajattelu veisi naiselta liikaa energiaa lapsen saannilta. Englantilainen sosiologi Herbert Spencer (1820-1903) muiden joukossa julkaisi tiedemaailmassa yleisesti hyväksyttyjä “totuuksia” kuten sen että naisen perimmäinen luonto ei mahdollistanut vakavasti otettavaa ajattelukykyä. Ajattelu kaikinpuolin häiritsisi naisen lisääntymiskykyä ja oli näin ollen vaarallista. Naisten aktiivisuus liitettiin myös entisaikojen primitiivisiin yhteiskuntiin, jossa naiset ja miehet tekevät yhtä lailla töitä. Naisten työskentely ja tasa-arvo voisi johtaa kansakunnan romahtamiseen ja paluuseen menneisiin kulttuurimuotoihin. Evolutionistit uskoivatkin että feminismi rappeutti ja degeneroi mieheyttä, joka johtaisi länsimaisen sivilisaation rappeutumiseen. Jos nainen ei houkuttelisi miestä materian tasolle, henkisyys pääsisi loistamaan ja sivilisaatio kehittyisi, eli kaikenlainen “naisellisuus” miehessä oli pahaksi kehitykselle.


Hyväksytty väkivalta
Naisen oletettiin kaipaavan miehistä ohjausta, joka saattoi tapahtua myös vastoin naisen tahtoa. Väkivallan käyttöä ei katsottu pahalla. Aikakauden kirjallisuudessa vilisi naisia, jotka kokivat fyysisen väkivallan kiihottavana, kuten Concha, Woman and the Puppet (1898) romaanissa hehkutti:
“How well you have beaten me, my heart ! How sweet it was ! How good it felt”.
Tiedemiehet loivat väkivallalle taustatukea julkaisemalla tutkimuksia siitä kuinka nainen kestää paremmin kipua kuin mies. “Naiset haluavat tulla lyödyksi”-teoria yhdistettynä “nainen on miehen omaisuutta”-tietoisuuteen, muodostivat yhtälön, jossa sadistisesta väkivallasta tuli miehisen luovuuden keskeisiä teemoja. Ehkä pisimmälle naisen aliarvioinnissa meni 23-vuotias Wieniläinen Otto Weininger (1880-1903) vuonna 1903 julkaistussa teoksessaan Geschlecht und Charakter (Seksi ja Luonne), jossa hän epäili naisen omaavan edes sielua.

“The more truly feminine a woman was, the more she would be devoid of any spiritual intelligence….in such a being as the absolute female there are no logical or ethical phenomena, and therefore, the ground for the assumption of a soul is absent.”

Weininger surmasi itsensä teoksen julkaisun jälkeen, mutta se ei estänyt teoksen saamaa laajaa julkisuutta ja hyväksyntää. Misogynistit pelkäsivät että julkisen tilan jakaminen naisen kanssa saisi naiset unohtamaan avioliiton ja lapset. Naisen läsnäolo kodin ulkopuolella oli muutenkin jo sinällään harmillinen. Feministinaisia huoriteltiin mediassa ja heidän uskoteltiin olevan myös nymfomaaneja. Itävaltalaisen psykologin Sigmund Freudin (1856-1939) mielestä naisten oikeuksien puolesta taistelijoilla oli ylitsepääsemätön penis-kateus. Naisten tasa-arvoisuutta vastaan hyökättiin monilla eri rintamilla samanaikaisesti, sitä kiihkeämmin mitä enemmän naisasia nousi pinnalle. Uusi nainen-keskustelu herätti kiivaita pelkojen ja illuusioiden värittämiä puheenvuoroja, mutta vastustuksesta huolimatta naiset saivat kuin saivatkin jalansijaa julkisessa elämässä ja oikeuksia, joista he pitivät kiinni kynsin hampain. Taistelun tasa-arvosta vihelsi kuitenkin hetkeksi poikki ensimmäisen maailmansodan syttyminen vuonna 1918.

Lopuksi
Olen tässä esseessä esittänyt erityisesti Dijkstran tutkimuksen pohjalta tekijöitä, jotka pienensivät naisen liikkumatilaa niin henkisellä kuin fyysisellä tasolla 1800-luvun loppupuolella. Sulkeutuminen kodin ja perheen piiriin esimerkillisenä äitinä ja invalidina “kotinunnana” ei kuitenkaan riittänyt elämän sisällöksi suurelle osalle naisista. Näissä olosuhteissa sairaudesta tuli heille lähestulkoon vastustamaton ja ylitsepääsemätön tila. Heidän mahdollisuutensa terveyteen tukahdutettiin tehokkaasti erinäisillä tekijöillä kuten luomalla naisihanne, jonka saavuttaminen johti liikunnan ja ulkoilman puutteeseen, sisäelimiä vahingoittavaan muotiin ja syömättömyyteen. Kotien mahdollinen vaarallisuus ja myrkyllisyys, sensorinen ja älyllinen deprivaatio, aviomiehen seksuaalinen ja muu väkivalta sekä naisen luonnollisen seksuaalisuuden medikalisoiminen ja tuomitseminen sekä hänen ajattelukykynsä systemaattinen aliarvioiminen eivät voineet olla vaikuttamatta naisten hyvinvointiin. Naisten kokema epämääräinen ahdistus ja huonovointisuus alkaa vaikuttaa normaalilta reaktiolta ympäristössä, joka vastusti ja tuhosi heidän mahdollisuuksiaan merkitykselliseen yksilölliseen tai yhteisölliseen elämään.

Modernin ajan sarastaessa näitä sairaskulttuuriin johtavia tekijöitä alettiin purkaa, kuten Rational Dress –liikkeen aikaansaamalla muodin muutoksella, jonka ansiosta naiset pystyivät liikkumaan ja hengittämään paremmin. Naisten äänioikeus ja muut edistysaskeleet antoivat naiselle mahdollisuuden saada äänensä kuuluviin. Vuosisadan vaihteen misogynian haamut seikkailevat kuitenkin yhä Euroopassa ja Suomessakin. “Tyhmä blondi”-vitsit ja naisen seksuaalisuuden tuomitseminen huoritteluineen ovat yhä tätä päivää.


Lähdemateriaali

Beran, Zdenek : Teleny and the question of fin-de-siècle sexuality, Theory and Practice in English Studies 4, 2005 (http://www.phil.muni.cz/plonedata/wkaa/Offprints%20THEPES%204/TPES%204%20%28027-033%29%20Beran.pdf)

Chandler, Katharine : The Ritual Sacrifice of Women: Misogyny and Art in Fin-de-Siècle Vienna, CONCEPT, Vol. XXXIV, 2011 (http://concept.journals.villanova.edu/article/viewFile/557/490)

Dijkstra, Bram: Idols of Perversity- Fantasies of Feminine Evil in Fin-de-siecle Culture, Oxford University Press, 1986

Freud, Sigmund: Murhe ja melankolia, Vastapaino, 2005

Maines, Rachel: Technology of Orgasm, JHU Press, 2011

Schorske, Carl: Fin-de-Siècle Vienna: Politics and Culture. New York: Vintage Books, 1981

Seymour, Miranda: Constance: The Tragic and Scandalous Life of Mrs Oscar Wilde by Franny Moyle – review, 2011, The Guardian
(http://www.theguardian.com/books/2011/jun/24/constance-mrs-wilde-franny-moyle-review)

Tuohela, Kirsi: Huhtikuun Tekstit - Kolmen naisen koettu ja kirjoitettu melankolia 1870–1900, SKS, 2008

Walter: My Secret Life, 1888 (ei tarkkaa tietoa tekijästä tai julkaisuajankohdasta)
http://www.freeinfosociety.com/media/pdf/2674.pdf

Wolf, Naomi : Vagina - a new biography, Virago press, 2012

4 views

Recent Posts

See All

留言


bottom of page